Emma Lilleberg - työharjoittelu Tovarilla-

Harjoittelun alkumetrit

Moikka

Olen Emma Lilleberg, tällä hetkellä opiskelen kolmatta vuotta Karelia-ammattikorkeakoulussa kansainvälistä liiketaloutta ja tämä syksy menee harjoittelun merkeissä Tovarilla. Harjoittelun tavoitteena on oppia uutta, nähdä jo opittuja asioita eri näkökulmasta sekä saada kokemusta työskennellessä oikeiden projektien parissa. Harjoittelun jälkeen suunnitelmissa on lähteä vaihtoon Skotlantiin ja kerätä sieltä lisää kokemuksia.

Miksi juuri Tovarille?

Edellisen harkkapaikan pohjalta olen miettinyt, mitä uutta haluaisin oppia ja mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Päädyin siihen tulokseen, että haluan tutustua tarkemmin sosiaalisen median ja Googlen hyödyntämiseen markkinoinnissa. Mietinkin sitten, missä tämmöisiä asioita pääsisi oppimaan harjoittelun muodossa ja Tovari tuli ensimmäisenä mieleen.

Olen seurannut Tovarin toimintaa jo pidemmän aikaa muun muassa somessa ja sitä kautta saanut yrityksestä kuvan innostavana, rohkaisevana ja opettavaisena työympäristönä. Minulla on myös muutama tuttu, jotka ovat Tovarilla töissä tai käyneet siellä harjoittelussa. Heiltä olen kuullut yrityksen toiminnasta pelkkää hyvää ja he ovat suositelleet hakemaan sinne harjoitteluun.

Miten sain paikan?

Olen Joensuu Entrepreneurship Societyssä mukana ja olemme tehneet paljon yhteistyötä Pohjois-Karjalan Nuorten Yrittäjien kanssa ja sitä kautta olenkin tutustunut Joonaan jo jonkin aikaa sitten. Kun harjoittelun löytäminen tuli ajankohtaiseksi, kyselin Joonalta, josko heillä olisi tarvetta harjoittelijalle. Seuraavaksi minulle soittikin jo Jussi ja sovimme tapaamisen. Heillä oli sopivasti tarvetta lisätyövoimalle ja sovimme heti minun aloittamisestani.

Mitä odotan harjoittelulta?

Uskon oppivani harjoittelussa paljon markkinointikampanjoiden suunnittelemisesta, sosiaalisen median ja Googlen hyödyntämisestä sekä markkinointikokonaisuuksista. Kaikennäköistä minulle täysin uutta on myös edessä, sillä suunnitelmissa on tutustua videon ja kuvan muokkaukseen sekä HTML:n ja CSS:n perusteisiin. Olenkin niistä aika innoissani, sillä viime aikoina on tullut tarvetta ymmärtää esimerkiksi nettisivujen rakennusta paremmin. Näiden taitojen lisäksi uskon saavani hyvää kokemusta työskennellessä sekä kansainvälisille että kansallisille yrityksille

Millasen ensivaikutelman olen saanut?

Minut otettiin vastaan Tovarilla hyvin ja sainkin hypätä heti täysillä mukaan. Aloitin harjoittelun keskiviikkona 23.8. jolloin kävin tutustumassa toimistolla uusiin työkavereihin ja Tovarin käyttämiin työskentelymalleihin. Torstaina lähdinkin Joonan kanssa ensimmäiselle työmatkalle Tampereelle, jossa pääsin heti tekemään asiakkaalle somesisältöä RunFest tapahtuman merkeissä. Illalla jatkomme matkaa Poriin, jossa vietimme perjantain Jussin kanssa ja illalla palasimme takaisin Joensuuhun. Ensivaikutelma harjoittelusta on erittäin positiivinen ja näyttää siltä, että pääsen kokeilemaan paljon kaikkea uutta ja haastamaan itseni.

Innolla syksyä odottaen
Emma Lilleberg