Josekin työharjoittelu - Jarkko Peiponen Markkinointitoimisto Tovarilla

Josekin hankinta-asiamiehestä Tovarin some-osaaja?

Moikka,

Olen Peiposen Jarkko, yksi Markkinointitoimisto Tovarin kesäharjoittelijoista vuosimallia 2017. Päivätyössäni olen Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n palveluksessa ja erityisosaamistani ovat julkiset hankinnat. Mietit varmasti, miksi ihmeessä olen työharjoittelussa? Vuoden 2017 aikana kaikki Josekilaiset jalkautuvat paikallisiin yrityksiin noin viikon kestävään harjoitteluun. Tavoitteena tällä on lisätä molemminpuolista tietämystä sekä tulla tutuksi Joensuun seudun liike-elämän kanssa hieman syvällisemmin. Katsotaan, mitä saadaan aikaan!

Työskentelen seuraavan viikon ajan tämän Joensuu-Pori akselilla tiiviisti vaikuttavan markkinointitoimiston porukassa. Olen tutustunut Tovarin toimintaan aiemmin muun muassa seuraamalla heidän blogipostauksiaan Facebookissa. Muistan myös aika hyvin yrityksen alkuajat ja silloiset nettisivut, joista huokui erityisesti Venäjä-osaaminen. Tovarin perustajien Jussin ja Joonan kanssahan ollaan tunnettu jo useampien vuosien ajan aina lukio- ja ammattikorkeakouluopinnoista saakka.

Toivon erityisesti tältä viikolta sitä, että opin jotakin uutta asiaa esimerkiksi some-markkinointiin ja muutenkin yrityksen digitaaliseen näkyvyyteen liittyen. Kovasti kiinnostaa se, millaista sisältöä tuottamalla voidaan nykyisessä informaatiota tulvivassa mediassa erottua edukseen ja kuinka suuria rahallisia panoksia se yritykseltä vaatii. Toki haluan myös oppia tuntemaan Tovarin liiketoimintaa myös syvällisemmin. Ehkäpä viikon aikana selkenee sekin, millaisten erilaisten projektien parissa tämä monipuolinen yritys nykyisin työskentelee.

Uskon, että omalla työpanoksellani voin tuoda taas vastavuoroisesti viikon aikana hieman ulkopuolista näkemystä Tovarin liiketoimintaan. Viikko on tietysti melkoisen lyhyt aikana mihin tahansa suoritukseen, mutta useinhan bisneksessäkin ensivaikutelma antaa jo jotain kuvaa tilanteesta. Kenties saadaan yhdessä Joonan ja Jussin, sekä muun Tovarin tiimin kanssa maalailtua joitakin suuntaviivoja siihen, mihin Tovarin kannattaa tulevaisuudessa tähdätä yrityksenä.

Mitä mielenkiintoisinta viikkoa odottaen,

Jarkko