Brändin rakentamisen ABC

Olet vakuuttunut siitä, että yritykselläsi pitää olla brändi. Tai ehkäpä ajattelet, että sinulla henkilökohtaisesti pitää olla brändi. Haluat, että ihmiset tuntisivat yrityksesi ja sen tarjoamat palvelut. Hyvä. Sittenhän sinun on vain rakennettava brändi. Mutta miten? Edellisessä artikkelissahan me kirjoitettiin, että brändi ei ole sitä, mitä yrittäjä sanoo sen olevan. Miten yritys voi siis vaikuttaa yleisön mielikuvaan yrityksestä? Lähdetään liikkeelle A:sta eli asiakaspalvelusta. Tärkeimmät ihmiset brändisi kannalta ovat sinun asiakkaasi. Heillä on omakohtaisia kokemuksia siitä, miten sinä ja yrityksesi hoidatte asioita. Sillä miten palvelet asiakkaitasi, on valtava merkitys brändisi kannalta. Asiakaspalvelu, joko mainio tai ala-arvoinen, on juuri se asia, joka kirvoittaa keskustelun kahvipöydissä. Esimerkki meidän kotikahvipöydästä reilun vuoden takaa: ”Et arvaa, miten miulle kävi eilen?” ”No kerro.” ”Tilasin verkkokaupasta juhlatarvikkeita, maksoin ne, ja ne olikin sitten loppu. Sain heti sähköpostin verkkokaupan yrittäjältä, että hänellä oli saldot pielessä. Hän suositteli toista, kalliimpaa tuotetta ja sanoi maksavansa eron itse ja laittavansa lähetykseen ilmaiset postimaksut.” ”Aika hyvää palvelua.” ”No se lähetys tuli eilen meille ja siinä oli mukana alennuskuponki seuraavaan ostokseen ja useiden eurojen arvosta ylimääräisiä juhlatarvikkeita, jotka kävivät sävysävyyn sen korvaavan tuotteen kanssa. Tilaan kyllä uudelleenkin sieltä.” Juuri niin. Pieni asiakasta harmittava moka käännettiin aktiivisella viestinnällä ja hyvällä asiakaspalvelulla erittäin positiiviseksi kokemukseksi kaupasta ja yrittäjästä. Vastaava keskustelu, joskin hieman närkästyneempi, olisi käyty, jos yrittäjä ei olisi ottanut yhteyttä ja olisi toimittanut tuotteet vasta sitten, kun niitä olisi tullut lisää. Ne eivät silloin nimittäin olisi kerenneet juhliin. Nettimaailmassa asiakaspalveluun liittyy paljon muutakin kuin ihmisten välinen keskustelu. Jos yrityksesi ei löydy Googlen hakutuloksista tai Google karttojen pinni osoittaa väärään paikkaan on se huonoa asiakaspalvelua. Jos nettisivusi latautuu hitaasti tai sitä on vaikea käyttää, on sekin huonoa asiakaspalvelua. Jos et vastaa sinulle tuleviin sosiaalisen median kommentteihin tai kysymyksiin on se, arvasit oikein, huonoa asiakaspalvelua. Kaikilla asioilla on väliä. Otetaan sitten käsittelyyn kohta B brändin rakentamisesta – Markkinointiviestintä. Markkinointiviestinnällä on selkeä rooli. Sen pääasiallinen tehtävä ei ole kertoa miten hieno yritys ja miten hienoja palveluita sinulla on, vaan sen tehtävä on kertoa sinun asiakkaistasi ja siitä, miten sinä voit yritykselläsi auttaa heitä. Parhaassa tapauksessa et vain kerro viestinnässäsi, miten palvelusi auttaa asiakastasi, vaan annat apua jo siinä vaiheessa, kun asiakkaasi vasta tutustuu yritykseesi. Otetaan esimerkki. Etsit hakusanamainonnan osaajaa lähialueeltasi. Kaksi kaupungissasi toimivaa yritystä tarjoaa palvelunaan hakukonemarkkinointia. Toinen kertoo sivuillaan, että heiltä saa kyseistä palvelua ja, että he osaavat tehdä tehokkaita kampanjoita. Toisella yrityksellä on nettisivuillaan samat tiedot, mutta sen lisäksi he ovat kirjoittaneet blogia, jossa kertovat asioita, jotka ovat tärkeitä hakusanamarkkinoinnissa ja antavat ohjeita, joilla pystyt itse pääsemään alkuun mainonnassa. Hinnat ovat saman tasoiset. Voi olla, että haluat testata mainontaa ensin itse ja saada vinkkejä tehostamiseen myöhemmin, tai sitten haluat täyden ulkoistetun ylläpidon mainonnalle. Olipa avun tarve kumpi vain, yritys, joka kirjoitti blogia ja auttoi sinua markkinointiviestinnällään, voittaa luottamuksesi todennäköisemmin. Jos autat asiakkaita viestinnälläsi, autat heitä kallistumaan päätöksissään sinun suuntaan. Markkinointiviestinnän tehtävä on saada ihmiset pitämään sinusta ja/tai yrityksestäsi. Jos he pitävät sinusta, he todennäköisesti antavat sinulle huomionsa ja ehkä kertovat siitä muillekin. Mutta vain, jos viestintäsi kolahtaa ja oikeasti sopii täydellisesti heidän ajatusmaailmaansa. Jos asiakaspalvelusi on kunnossa ja markkinointiviestintäsi auttaa asiakkaitasi on jäljellä enää osa C – Mainostaminen. Mutta ei sillä perinteisellä ”osta tää, kun meillä on nää aletkin” -lehtimainostavalla, vaan potentiaalisia asiakkaitasi oikeasti hyödyttävällä tavalla. Sana hyvästä palvelusta ja mielenkiintoisesta viestinnästä kiertää. Jos onnistut nousemaan puheenaiheeksi positiivisessa valossa, alkaa yrityksesi brändi pikkuhiljaa muodostua, kun olet entistä useampien ihmisten päiden sisällä. Voit odottaa, että puskaradio tekee tehtävänsä ja tuo sinulle mutkien kautta lisää asiakkaita tai sitten voit tehdä asialle jotain jouduttaaksesi asiakashankintaa ja brändin rakentamista. Sinun tulisi saada markkinointiviestintäsi, ne asiakkaita auttavat artikkelisi ja mielenkiintoiset juttusi niiden ihmisten eteen, jotka etsivät ratkaisujasi. Jos sisältösi ovat yleisösi mielestä oikeasti hyviä juttuja tai sattuvat juuri täyttämään jonkun heidän tarpeista, kyllä he niitä lukevat. Tehtäväsi on siis saada sisältösi sellaisten ihmisten eteen, jotka tällä hetkellä sitä etsivät, joko aktiivisesti tai sitten päänsä sisällä. Kirjoitatko asiantuntijablogia yrityksesi tuotteisiin tai palveluihin liittyen? Jos et, kannattaa aloittaa heti, jotta sinulla on jotain järkevää mainostettavaa. Oletko tutkinut millä sanoilla ihmiset hakevat tietoa alastasi Googlesta? Jos et, laita viestiä meidän suuntaan, niin tutkimme hakustatistiikkaa sinulle veloituksetta. Mainostatko vain tuotteitasi, mutta et asiantuntemustasi alleviivaavia artikkeleita? Jos asiakkaiden auttaminen tuo sinulle asiakkaita, niin silloinhan sinun kannattaa ohjata mainosrahojakin asiakkaiden auttamiseen. Onko kohdeyleisösi riittävän selkeä? Mainostaminen ei tuo tulosta, jos koitat vedota mahdollisimman laajaan yleisöön. Löydätkö kohdeyleisösi Facebookin kohdennustyökaluilla? Jos olet rakentanut ostajapersoonia, ne löytyvät varmasti Facebookin työkaluilla. Rakennatko itsellesi mainosrahan boostaamana yhteisöä vai spämmäätkö kanavat vain täyteen tuoteinformaatiota? Tuoteinfo ei rakenna brändiä, eikä rakenna ympärillesi yhteisöä. Mainosrahaa kannattaa käyttää sellaisen sisällön edistämiseen, joka oikeasti toimii. Älä nyt ymmärrä väärin. Mielenkiintoinen brändi ei rakennu sillä, että pistät haisemaan ja heität tonneittain rahaa mainoskanaviin, joita olet käyttänyt aikaisemmin. Sinun on ensin varmistuttava siitä, että sisältö, jonka näkyvyyttä aiot edistää, oikeasti toimii kohdeyleisöllesi. Sisällöntuotanto onkin sitten eri tarina. Kirjoitamme sen jonkun ajan päästä. Palvele hyvin. Auta viestinnälläsi. Luo tarkat kohderyhmät ja mainosta kohdistetusti.