Tovari » Tekoäly » Tekoälykonsultointi

Tekoälykonsultointi

Kun tietoa tarvitsee, sitä pitää hankkia. Toki sitä ovat kirjat ja verkko täynnä, mutta tiedon perille toimittamiseen on asiansa tunteva ihminen edelleen se paras käyttöliittymä. Olennaista on tietysti myös kanssakäyminen, yhteinen pohdinta ja keskustelusta eteenpäin kimmahtavat ajatuskulut.

Meille tekoälykonsultointi on vuoropuhelua sen kanssa, mikä on mahdollista ja järkevää asiakkaan kannalta. Joskus se voi olla perustietojen välittämistä yrityksen hallitukselle, joskus muulloin tekoälysovellusten rakentamista osaksi yrityksen prosesseja. Mutta ensin on puhuttava ja kuunneltava mahdollisimman paljon.

Tovari ja tekoälykonsultointi

Kokemusta monesta

Markkinointia tehdessä ovat hyvin monenlaiset yritykset ja liiketoiminta-alueet tulleet tutuiksi ja tämä antaa hyvän pohjan myös tekoälyn kanssa.

Tuloksia ja tuottavuutta

Me näemme tekoälyn aiheuttaman valtavan murroksen mahdollisuutena, jossa on kysymys myös yrityksen selviämisestä.

Jatkuvuus

Tarpeen tullen voimme rakentaa pysyvämmän yhteistyökuvion, jonka avulla on hyvä pysyä jatkuvasti eteenpäinmenevän muutoksen mukana.

Miten valita se oikea?

Tekoälykonsulttia valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota konsultin kokemukseen ja asiantuntemukseen. Niin ikään tärkeitä ovat näytöt onnistuneista tekoälyprojekteista ja ymmärryksestä yrityksen toimialasta. Lisäksi on hyvä varmistaa, että konsultti osaa yhdistää teknologisen osaamisen liiketoiminnalliseen ajatteluun ja osaa tarjota ratkaisuja, jotka tukevat yrityksen strategisia tavoitteita.  

Me uskomme lujasti siihen, että monimutkaiset asiat on kyettävä selittämään selkeästi ja työskentelemään sujuvasti erilaisten ihmisten kanssa. Lisäksi kaiken muun ohella on tärkeää pystyä ottamaan huomioon eettiset kysymykset ja lainsäädännön, kuten GDPR:n ja tekoälyyn liittyvät säädökset.

Prosessi

Prosessi alkaa nykytilanteen ja tavoitteiden kartoittamisella, jossa selvitetään, missä tekoäly voisi tuoda eniten arvoa. Tämän jälkeen analysoidaan datan laatu ja saatavuus sekä valitaan sopivimmat tekoälyratkaisut, kuten automaatio, ennakoiva analytiikka tai asiakasvuorovaikutuksen parantaminen. Konsultointi voi sisältää myös pilotointia ja mallien koulutusta, jotta tekoälyn hyödyt voidaan testata käytännössä. Käyttöönoton jälkeen tärkeää on jatkuva seuranta, optimointi ja henkilöstön koulutus, jotta ratkaisuista saadaan paras mahdollinen hyöty ja ne tukevat yrityksen pitkän aikavälin strategiaa. 

Parasta olisi rakentaa kumppanuus, jonka avulla on mahdollisuus jatkaa jatkuvaa kehitystyötä. Tekoälyn mahdollisuuksista kun on nähty vielä vasta kovin vähän.

Johdon konsultointi

Meidän mielestämme loppujen lopuksi on tärkeintä avata tekoälyn mahdollisuuksia yrityksen johdolle. Tekoäly muuttaa asioita keskipitkällä aikavälillä niin rajusti, että kyse on johdon ja hallituksen asioista. Muutoksen suuruudesta saa vihiä, kun miettii minkälaista toiminta oli ennen tietokoneita ja minkälaista se on nyt. Digitalisaatio alkoi jo 70-luvulla ja pääsi vauhtiin tietokoneiden ja älypuhelimien myötä. Tekoäly muuttaa asioita paljon nopeammin ja paljon isommin.

Käytännössä jokainen yritys joutuu muuttamaan prosessinsa toimimaan tekoälyn ehdoilla. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tämän muutostyön käynnistää, sitä paremmin siitä saa kilpailuetua. Kun tekoälyyn liian myöhään tai liian hennolla otteella tarttuneet ovat tipahtaneet markkinoilta, niin tekoälyn hyödyntäminen laaja-alaisesti on muuttunut kilpailuedusta välttämättömyydeksi.


Innostuitko?


Jätä meille tässä tietosi ja turinasi, niin perästä kuuluu!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

...tai ota suoraan yhteyttä:

Jussi Pirhonen

Yrittäjä
jussi@tovari.fi
050 490 2477