Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun kaupallisen median ansaintalogiikka oli selvä ja kirkas. Ihmiset tilasivat lehtiä ja maksoivat niistä, koska se oli käytännössä ainoa tapa saada tietoa, varsinkin paikallisista asioista. TV-lupamaksu napsahti vuosittain ja tv-lupatarkastajia pelättiin luvattomissa talouksissa. Mainostajille paikalliset mediat olivat ainoa keino tavoittaa paikallisia asiakkaita ja valtakunnallinen mainonta oli sekä hienoa ihan itseisarvoisesti että kallista.
Murros alkoi 1970-luvun jälkipuoliskolla kaupunkilehtien ilmestymisestä markkinoille. Kaupalliset radioasemat saivat aloittaa toimintansa 1985 ja kolmas, se kaupallinen, tv-kanava saatiin 1993. Mediakenttä laajeni ja monimuotoistui pikkuhiljaa, kunnes 2000-luvun alussa yhä vauhdikkaammin etenevä digitalisaatio räjäytti asetelman täysin uusiksi.
Äärimmäisen rajua ja nopeaa
Pohjimmiltaan kysymys on vaihtoehtojen määrän valtavasta lisääntymisestä. Ennen puoli yhdeksän uutiset tulivat kummaltakin tv-kanavalta ja melko lailla kaikki niitä myös katsoivat. Nyt kukin voi valita tiedonlähteensä käytännössä rajattomasta valikoimasta, ajasta ja paikasta riippumatta. Kukaan ei myöskään enää takaa sitä, että tarjottu tieto olisi oikeaa tai edes sinnepäin. Vaikka on elänyt kaiken tämän muutoksen keskellä, on helppo unohtaa, että muutos on ollut äärimmäisen raju ja äärimmäisen nopea.
Perinteisen median kannalta tämä on ollut taloudellisesti äärimmäisen hankala asia. Levikkien myötä tilaustuotot ovat laskeneet ja ilmoituseuroja on tullut jakamaan uusia toimijoita. Suomessa mainontaan käytetään reilu miljardi euroa vuodessa ja siitä jo noin kolmasosa ohjautuu verkkomedioihin. Facebook ja Google rohmuavat yhä suuremman osan mainosbudjeteista, koska ne myyvät parasta, mitä mainostajille voi tarjota: heidän kohderyhmiensä tavoittamista.
Journalismi on todella tarpeen
Kaikki tämä on tarkoittanut median murroksena tunnettua ilmiötä, jossa mediatalojen tulot ovat laskeneet, toimittajien määrää on sitä myötä vähennetty melkeinpä jatkuvasti ja koko ajan etsitään kiihkeästi uusia tapoja tavoittaa maksavia asiakkaita. Se tarkoittaa myös kiihkeää lukijoiden tavoittelua, jotka ovat synnyttäneet turhan lupaavat, tai pelottelevat, klikkiotsikot, kohujen rakentamisen ja kovan kilvan siitä, kuka saa asioista nopeimmin julki. Toisaalta se on taas tarkoittanut hitaan ja taustoittavan journalismin muuttumista kilpailuvaltiksi. Uutiset voi lukea verkosta lähes reaaliajassa, mutta sanomalehti yhä useammin tarjoaa uutisen mukaan taustoituksen ja analyysin.
Suomessa media on ainakin toistaiseksi kestänyt kaiken tämän säilyttäen pääsääntöisesti journalistisen laatunsa. Mutta raaka fakta on, että yhä pienempi määrä toimittajia tuottaa yhä nopeammin yhä enemmän ja kilpailu huomiosta houkuttelee kärjistämään juttukärkiä ja otsikoita. Nopeampi, kiihkeämpi ja kilpaillumpi mediakenttä on olennainen osa uudenlaista mediamaisemaa. Organisaatioiden kannalta tämä tarkoittaa sekä mahdollisuuksia nostaa esiin kiinnostavia asioita että mahdollista joutumista myrskyn silmään. Joka tapauksessa parhaiten pärjää, kun muistaa kunnioittaa siitä, että jokainen organisaatio, myös mediat, toimii omien tavoitteidensa ja ihanteidensa mukaan. Laadukas ja vakavarainen suomalainen journalistinen media on hyvin monella tavalla tarpeellinen asia myös tulevaisuudessa.