Blogi

Oma fontti!

Kirjasinten suunnittelu on työlästä mutta hauskaa puuhaa. Tänään julkaistu Tovari Sans on omintakeinen, täysin käsintehty kirjasin vapaaseen käyttöön. Suunnittelu itsessään oli erinomainen oppikokemus, ja tässä blogitekstissä pyrin avaamaan prosessia hieman.

Aiemmat kokeilut

Olin leikkinyt ajatuksella kirjasimen suunnittelusta ainakin vuodesta 2013 kun suunnittelin tasalevyisen merkistön isoista kirjaimista A:sta Ö:hön huvikseni:

Fontit

Toki jo tuolloin ymmärsin ettei tämä toimisi “oikeana” fonttina. Ei kirjasinta voi julkaista näin pienellä merkkimäärällä – mitä jos tahtoisin kirjoittaa vaikka numeroita? Tai erikoismerkkejä? Isot kirjaimet yksinään ovat liian vähän, eikä tässä paketissa edes ollut mukana Å-, Ü-, Ñ- kirjainta tai eksoottista Ð:tä.

Kokeilin joitain juttuja uudelleen vuosien 2015 ja 2017 välillä mutta en oikein saanut mitään valmiiksi asti. Ehkä siksi että nälkä kasvaa syödessä – paljonko on tarpeeksi ja kuinka paljon on liikaa? Jos sisällytän Ä-kirjaimen, pitääkö minun sisällyttää kaikki kummalliset eurooppalaiset erikoismerkit kuten esim. islantilainen eth “ð”? Jos sisällytän +-merkin, pitääkö minun sisällyttää kaikki omituiset matemaattiset symbolit kuten looginen negaatiomerkki “¬”?

Pari kuvaa vanhoista projekteistani:

Jos silti totta puhutaan, vaikka olisin saanut merkit valmiiksi, mitä sitten? Olin suunnitellut vain nipun merkkejä Adobe Illustratorilla. Olisiko minun pitänyt käyttää jotain ammattilaisille tarkoitettua erikoissovellusta? Miten saan muutettua merkit Illustratorista oikeaksi kirjasimeksi jota voin käyttää?

Fontself ja Tovari Sans

Loppuvuodesta 2018 julkaistiin Fontself 3.0, lisäosa Adobe Illustratoriin joka mahdollistaa helpon mutta ammattilaismaisen tavan tehdä kirjasimia suoraan Illustratorissa. Alkuvuodesta 2019 aloitin työni Tovarilla ja päätimme huhtikuussa tehdä oman kirjasimen. Pääsin vihdoin suunnittelemaan oikeaa fonttia, ihan aikuisten oikeasti!

Pyörittelimme ideoita ja ajatuksia siitä miltä Tovari-fontti näyttäisi. Inspiraatiota tuli monesta suunnasta ja erilaisia näkemyksiä kirjasimen muotokielestä oli monia.

Pienen brainstormailun jälkeen olimme yksimielisiä siitä että fontti olisi lempeä, vähän pullea, leikkimielinen, ei liian totinen, muhkea, luettava, tiivis.
Ryhdyin suunnitteluhommiin ja tehtyäni isot ja pienet kirjaimet aloin jo hahmottaa kokonaiskuvaa. Kirjoitin klassisen pangrammin ja silmäilin tekstiä läheltä ja kaukaa. Kivalta näytti!

Tämän jälkeen ryhdyin puntaroimaan ikiaikaista ongelmaa; mitä erikoismerkkejä sisällytämme? Aiheellinen huomio oli että olisi reilua pystyä kirjoittamaan edes Joensuun Nörttimme David Gil de Gómez Pérezin nimi. Eli ainakin merkit joiden päällä on akuutti aksentti pitäisi sisällyttää. Kyseiset ó- ja é-merkit löytyivät sopivasti Extended ASCII-merkistöstä.

Samaan merkistöön kuuluu kourallinen (ei liikaa muttei liian vähänkään) yleisesti käytettyjä erikoismerkkejä ja kirjaimia latinalaisten aakkosten lisäksi, joten se vaikutti hyvältä kandidaatilta niille kirjaimille jotka olisi vähintään sisällytettävä.

Toki näiden lisäksi keksimme vielä pari puuttuvaa merkkiä joita todennäköisesti tarvitaan: €, π, ❤, ← ja →, ≤ ja ≥, ‰, ™, –, sekä ligatuurit fi ja ß.

Merkkien jälkeen

Vaikka merkit on suunniteltu ja piirretty puhtaaksi, on edessä vielä kirjainvälistysten määrittely. Lähtökohtaisesti merkillä on ainoastaan kaksi ominaisuutta: leveys ja korkeus. Tasalevyisissä fonteissa tällä ei ole merkitystä sillä jokaisen merkin leveys kuuluukin olla sama – sellaiset kirjasimet, kuten Courier ovat suunniteltu tätä silmällä pitäen. Muissa kirjasimissa välistysten ongelmat ovat sen sijaan ilmeisiä:

Kirjainvälistysten määritysprosessia voi automatisoida hieman, mutta suurin osa työstä pitää tehdä käsin. Esim. V ja A vierekkäin näyttää typerältä ilman kirjainvälistystä, mutta A:ta hieman sisään työntämällä on tulos paljon uskottavampi.

Onneksi Fontself tarjosi tähän mainiot työkalut.

Käytä miten haluat

Kirjainvälistyksen jälkeen keräsin vielä vähän palautetta ja lopulta kirjasin oli julkaisuvalmis. Voit ladata OTF-kirjasintiedoston täältä ja käyttää sitä missä ja miten haluat.

Kirjasinsuunnittelu ja ajatus oman fontin tekemisestä oli mainio kokemus ja vaikka se vaati kärsivällisyyttä, lopputulos oli kaiken sen arvoista.
❤.