Sosiaalinen media

”Somessa menestyäkseen ei tarvitse osata kuin kaksi asiaa: olla aidosti kiinnostava ja suunnitella kylmän laskelmoivasti välineet, kohderyhmät ja vastaavat.”

Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen kaiken keskellä on se vaikein haaste. Se vaatii oikeaa viestiä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Onneksi sosiaalisen median alustat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia suunnata viestejä ja puhutella ihmisiä juuri oikealla tavalla. Somen hienoimpia puolia on se, ettei ikinä tiedä, mistä aineksista se paljon jakoja keräävä hitti tällä kertaa syntyy.

Oman äänen löytäminen sosiaalisessa mediassa on usein se hankalin vaihe. Joskus voi olla hyvä ratkaisu myös hakea ulkopuolelta näkemystä ja toteutusta yrityksen some-viestintään. Olennaista silloinkin tietysti on, että viestit ja sävyt ovat aitoja ja kertovat oikeista asioista oikealla tavalla.

Sosiaalinen media on myös mainosalustana erinomainen. Pohja onnistuneeseen sosiaalisen median mainontaan luodaan omien yleisöjen analysoinnissa. Sosiaalisen median toimijoiden tarjoamat hyvinkin hienoviritteiset mahdollisuudet tavoittaa juuri tietynlaisia ihmisiä tietynlaisessa elämäntilanteessa vaativat osaamista ja kokemusta. Kysymys on siis korkeaa ammattitaitoa vaativasta yhdistelmästä välineen teknisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä ja inhimillisen käyttäytymisen ymmärtämisessä.

Ota yhteyttä >>

Työnäytteet

Tekstiä aiheesta

“Eikö niitä ole jo tarpeeksi?” On varmaan ensimmäinen ajatus, kun aletaan puhumaan uuden sosiaalisen median...

Heinä-elokuun vaihteessa Facebook päivittyi julkaisijan kannalta merkittävästi: linkin esikatseluja ei voi enää muokata – mitä...

Sun pitää myydä se linkki!

Nyt seuraa neuvo, jota noudattamalla saamme tehtyä sosiaalisesta mediasta mielenkiintoisemman ja keskustelevamman paikan kaikille. Neuvoa...

Sosiaalinen media on muokannut ihmisten odotuksia yritysviestinnästä rajusti. Yritykset, jotka käyttävät sosiaalista mediaa työntämällä kanavat...

“Eikö niitä ole jo tarpeeksi?” On varmaan ensimmäinen ajatus, kun aletaan puhumaan uuden sosiaalisen median...

Heinä-elokuun vaihteessa Facebook päivittyi julkaisijan kannalta merkittävästi: linkin esikatseluja ei voi enää muokata – mitä...

Sun pitää myydä se linkki!

Nyt seuraa neuvo, jota noudattamalla saamme tehtyä sosiaalisesta mediasta mielenkiintoisemman ja keskustelevamman paikan kaikille. Neuvoa...

“Eikö niitä ole jo tarpeeksi?” On varmaan ensimmäinen ajatus, kun aletaan puhumaan uuden sosiaalisen median...

Heinä-elokuun vaihteessa Facebook päivittyi julkaisijan kannalta merkittävästi: linkin esikatseluja ei voi enää muokata – mitä...

Mitä sanot?

Minun nimeni on ja edustan .
Tarvitsen kumppania toteuttamaan .
Minut saa kiinni tästä numerosta/emailista: .

Hyväksyn tietosuojaselosteessa mainitun tietojenkäytön. Kiitos!

Pieni hetki luovuudelle?

Kuinka usein ehdit antaa aikaa luovuudelle? Ota arjessa pieni paussi meidän kanssa ja tilaa meidän uutiskirje tukemaan yrityksesi luovuutta.

Vaikuttaako kivalta?

Paina sydämestä

Se sytyttää sydämen meidän toimistolla.

Sydän on syttynyt kertaa.