Kun ihminen puhuu täydellisiä lauseita, juuri oikeilla äänenpainoilla, syntyy heti tulkinta ulkoa opitusta ja huolella harjoitellusta sanomisesta. Valmistellut puheet ovat juuri tällaisia ja täyttävät sellaisissa yhteyksissä paikkansa. Mutta vuorovaikutustilanteessa täydellisesti puhuva ihminen vaikuttaa näyttelevän tai olevan robotti. Luonnollinen viestintä sisältää aina karheutta ja virheitä. Tämä on helppo huomata, jos litteroi tavallista puhetta tekstiksi.
Karheus tarjoaa tarttumapintaa
Loppuun asti viety ajatus jättää vastaanottajan usein hiljaiseksi. Toki sellaisiakin on hyvä olla, mutta jos organisaatio viestii liian täydellisesti, ei vastaanottajille jää muuta tehtävää nyökytellä. Vähän karheampi viesti, joka herättää tunteita ja jättää tilaa reaktioille, puhuttelee paljon tehokkaammin.
Täydellisyyden välttely ei tarkoita etteikö olisi syytä kiinnittää siihen mitä viestii. Kirjoitusvirheissä harvoin on mitään kiinnostavaa, ellei väärinkirjoitus satu muuttamaan tekstin sanomaa kaksimielisesti.
Virheitä tulee väkisinkin
Parhaimmillaan virhe, oli se sitten kielioppiin, tyyliin tai asiasisältöön liittyvä, voi olla tehokas keskustelunaloitus ja huomionherättäjä. Jos ihminen vaivautuu huomauttamaan tai kommentoimaan asiasta, niin yhteys on syntynyt ja keskustelu avattu. Jos tästä aloituksesta onnistuu sopivasti nappaamaan kiinni, niin mukaan voi liittyä muitakin.
Pisan torni on kuuluisa, koska se on vinossa. Haminan lipputanko on kuuluisa, koska siihen ei saa vetää lippua. Ei virheitä kannata tahallaan tehdä, mutta kun niitä väkisinkin tekee, on hyvä miettiä, voisiko niistä saada mitä irti. Virheet, jotka loukkaavat tai joista on vahinkoa muille ovat asia erikseen, silloin mennään kriisiviestinnän puolelle.
Ei siis kannata ainakaan kaikkea hinkata loppuun asti. Kun epätäydellisyydet tai jopa virheet sitten avaavat keskustelun, niin siihen tilaisuuteen kannattaa tarttua.