Blogi

Järkiliven syyt ja seuraukset

Kuten varmasti kaikissa muissakin yrityksissä, pohdimme poikkeusolojen pamahdettua päälle, että mitä ihmettä nyt. Ensimmäiset viikot olivat paitsi toiminnallista, ennen kaikkea henkistä kaaosta. Kalenterit tyhjenivät melkein kokonaan. Piti ottaa haltuun etänä työskentely. Se oli meillä onneksi jo valmiiksi osa toimintakulttuuria, koska Tovarin toimistot sijaitsevat Porissa ja Joensuussa.

Käynnistimme heti nipun toimia selvitäksemme hankalasta tilanteesta eteenpäin. Ylipäätään niinä viikkoina eri yrityksissä tunnelmat olivat jotenkin maanis-depressiivisiä. Kaikki miettivät kuumeisesti, miten selvitä. Osa löysi konsteja, osa ei. Kun tilanne alkoi, ainakin henkisesti, muuttua kirkkaammaksi, alkoi myös pidemmän tähtäimen ajattelu.

Uusi normaali

Markkinoinnissa onnistuminen perustuu siihen, että toimet ja viestit suunnitellaan reaalitodellisuuteen. Siis siihen elämään ja maailmaan, jossa ihmiset kokevat elävänsä. Koronan myötä syntyi ymmärrys, että maailma ei ole tämän jälkeen entisensä. Kaikki ei tietenkään muutu, mutta paljon varmasti.

Toinen päällä oleva, konkreettisempi kehitystyö koski erilaisia verkkolähetyksiä. Tovari on aiemminkin tuottanut sellaisia ja nyt niiden kysyntä ja mahdollisuudet räjähtivät. Järkiliven nimi tulee itse asiassa jo pari vuotta pidetystä ystävänpäivän Sydänlivestä, joka on ollut juuri tällainen suora verkkolähetys jonkin teeman ympärillä.

Kun sitten nämä kaksi asiaa, halu ymmärtää muutosta ja oivallus omasta osaamisesta, yhdistyivät, syntyi ajatus Järkilivestä. Paketti iskettiin kasaan noin kuukaudessa. Rakensimme teeman makrosta mikroon, yleisestä yksityiseen. Kullekin paikalle mietimme ihmisiä, jotka olisivat fiksuja, sanavalmiita ja joilla ennen kaikkea olisi annettavaa. Mietimme yhdessä Jussin kanssa ehdokkaita ja toteutunut esiintyjäkaarti oli itse asiassa ensimmäisten vaihtoehtojen suora. Tulevaisuuden miettiminen ja hahmottaminen oli selvästi muillekin tärkeää.

järkilive keskustelijat: jarno limnell, juho romakkaniemi, kim väisänen ja kaisa mäkäräinen
Järkilive keskustelijat: Jarno Limnell, Juho Romakkaniemi, Kim Väisänen ja Kaisa Mäkäräinen.

Verkkolähetyksen taikaa

Oma lukunsa oli lähetyksen tekninen tuottaminen. Meillä oli juuri aloittanut uusi kaveri, jonka hommiin nämä kuuluivat. Tapasin Oskarin ensi kerran elävänä lähetystä edeltävänä päivänä, kun valoja, ääniä ja lavasteita viimeisteltiin. Homma sujui teknisesti täydellisesti. Ei minulla tällaisesta ollut kokemusta, vaikka toki julkisesti olen erilaisissa tilanteissa puhunut paljon. Mutta etäyhteydet, aiheen vaikeus ja neljän haastattelun putki mietityttivät. Melkoinen jännitys olikin päällä kun kello alkoi lähestyä yhdeksää.

Kun homma lähtee käyntiin, helpottaa jännityskin. Osioiden väliin jäi se vajaa puoli tuntia, jonka aikana mielentila kulki lopettamisen jälkeisestä pöllämystymisestä pikkuhiljaa uudelleen kiristyvään jännitykseen. Kun yksi yhteys ei jostain syystä tahtonut aueta, olivat ne muutamat minuutit todella pitkiä. Mutta niin vain kaikki neljä haastattelua olivat pian takana.

järkilive behind the scenes

Tällaisessa tilanteessa toimimisen äärimmäinen keskittyneisyys tekee sen, että muistikuvat ovat tavallaan hyvin hämäriä. Päällimmäisenä minulle kuitenkin jäi aamupäivän annista se, että nyt on mietittävä, sopeuduttava ja pidettävä kiinni siitä, että uskoo omaan juttuun. Siinä oli minulle Järkiliven keskeinen anti.

Tulemme tarjoamaan syksyn aikana Järkiliven parhaita pätkiä Tovarin some-kanavissa, joten kannattaa pitää niitä silmällä. Koko aamupäivä löytyy edelleen täältä.

PS Seuraava Järkilive on jo piirustuspöydällä, pian kuulette lisää.