Blogi

Pinterest – kaupantekoa kuvilla

“Eikö niitä ole jo tarpeeksi?” On varmaan ensimmäinen ajatus, kun aletaan puhumaan uuden sosiaalisen median käyttöönotosta. Alustoja alkaa olla jo joka sormelle, on Facebookia, Instagramia, Twitteriä ja LinkedIniä. Tämä mahdollisuus kannattaa kuitenkin tarkastaa. Pinterestin potentiaali on jäänyt vielä osittain huomaamatta, vaikka se voi olla yksi tehokkaimmista keinoista luoda liikennettä verkkosivuille.

Pinterest on vuonna 2010 perustettu alusta, jonne aluksi mukaan pääsi vain kutsusta. Myöhemmin se kuitenkin avattiin kaikkien käyttöön ja sen jälkeen se onkin ollut yksi nopeimmin kasvavista sosiaalisen median alustoista. Se tavoittaa noin puoli miljoonaa suomalaista. Pinterestissä kaikki huomio on estetiikassa, inspiroivat kuvat kiinnittävät katseen ja ajavat käyttäjiä verkkosivuille.

Pinterest käyttäjät sanovat, että aika jonka he käyttävät Pinterestissä on hyvin käytettyä aikaa verrattuna muihin sosiaalisiin medioihin. Käyttäjät kokevat siis hyötyvänsä siitä, kun taas esimerkiksi Facebookia tai Instagramia saatetaan selata vain ajan tappamiseksi. Sisältö, mitä Pinterest tarjoaa koetaan tärkeämpänä ja suhde siihen on kiinteämpi. Kuitenkin varsin harva suomalainen yritys hyödyntää Pinterestin mahdollisuuksia.

Kun haluat kiinnittää katseen

Pinterest toimii käyttäjänsä omana leikekirjana. Ennen tätä samaa ajatusta ajoi lehdistä leikellyt kuvat, kun mietittiin tulevaa lomamatkaa tai remontin aloittaessa ideoita uuteen kotiin. Sanotaankin, että Pinterest on kuin tämän ajan aikakauslehti. Omalle Pinterest-tilille voi kerätä ideoita tuleviin juhliin, hakea inspiraatiota sisustukseen, ihailla upeita matkakuvia tai vaikkapa tallentaa muistiin mietelauseita sekä blogeja. Taulujen avulla ideat voidaan tallentaa omiin osioihinsa ja näistä tauluista muut käyttäjätkin voivat löytää samaan aiheeseen sopivia uusia ideoita. Suosituimpia kategorioita ovat matkustelu, hyvinvointi, DIY, remontointi, tyyli, sekä ruoka ja juoma.

90% mielestä Pinterest auttaa tekemään ostopäätöksiä
78% pitää brändien luomaa sisältöä hyödyllisenä
66% sanoo ostaneensa jotakin sen jälkeen, kun on nähnyt sen Pinterestissä

Selailua ostotarkoituksessa

Pinterestissä on yli 200 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää, joista 55% käyttää Pinterestiä tehdessään ostoksia, mikä on suurempi osuus kuin millään muulla alustalla. Suurin osa Pinterestin käyttäjistä on naisia, mutta miesten määrä on jatkuvasti lisääntymässä. Vuonna 2018 puolet uusista käyttäjistä oli miehiä. Miesten suosiossa ovat erityisesti how-to -vinkit rakentamiseen ja sisustukseen, autoilu sekä muoti.

Se toimii hyvin yrityksille, jotka myyvät jotakin konkreettista. Vaikka Pinterestiä pidetäänkin sosiaalisena mediana, käyttäjät mieltävät sen enemmän hakukoneeksi. Se on paikka, josta etsitään ideoita ja inspiraatiota. Käyttäjien tekemät haut eivät sisällä yleensä brändinimiä, joka taas avaa ovet pienemmille yrityksille erottua joukosta. Nettikaupoille tämä on hyvä mahdollisuus esitellä ja houkutella ostajia.