Blogi

Viestinnän virheitä ei voi välttää

Professori Osmo A. Wiion lait antavat lohduttoman kuvan viestinnän onnistumismahdollisuuksista. Tunnetuin niistä kuuluu, että “Viestintä yleensä epäonnistuu paitsi sattumalta”. Sarkastisesti kärjistävien Wiion lakien ei kuitenkaan kannata antaa masentaa. Täydellisesti ei kukaan onnistu viestinnässä, mutta eipä se ole mahdollista missään muussakaan inhimillisessä toiminnassa. Melko hyvällä onnistumisella kun pääsee pitkälle. Ainakin jos vertaa siihen, ettei edes yritä.

Tuppisuu tai hölöttäjä

Viestinnän ongelmat ovat usein itse asiassa organisaation toimintakulttuurin ongelmia. Viime vuosien raju ja nopea viestintäympäristön muutos haasteineen on asettanut koetukselle varsinkin hitaasti muutoksiin pystyvät toimintakulttuurit. Perinteisesti organisaation puhevaltaa käyttää vain muutenkin valtaa käyttävä ja muut vain tiukan ohjeistuksen kanssa. Joskus tämä asenne johtaa käytännössä aktiivisen viestinnän loppumiseen ja organisaatio seuraa tuppisuuna tapahtumia ympärillään.

Voi käydä myös niin, että uudet välineet ja kovat odotukset laittavat organisaation viestinnän villiintymään. Kaikkea kaikille kaikkien kanavien kautta ja kokonaisuus on moneen suuntaan säntäilevää silppua. Lopputulos voi olla pahimmillaan jopa vahingollista hölötystä.

Itsestä puhumista erikoistermeillä

Se perinteinen, jopa ikuinen virhe viestinnässä on itsekeskeisyys. Internetin alkuaikoina organisaatioiden etusivuilla usein oli ilmakuva tiloista. Organisaation kohderyhmille on yleensä niin sanotusti yksi hailee, minkälaisissa tiloissa tuote syntyy. Toinen itsekeskeisyyden ikävän yleinen muoto on käyttää vain pienen piirin ymmärtämiä erikoistermejä.

Kaikissa organisaatioissa resurssit on yleensä viritetty vähintäänkin tiukalle. Tämä taas altistaa negatiivisuudelle ja uhriutumiselle. Varsinkin reaktiivisessa viestinnässä liian kiireiset ja liian väsyneet ihmiset lipsahtavat helposti ainakin rivien väleissä olemaan negatiivisia.

Viestinnän virheet -blogisarjassa syvennytään näihin virheisiin. Emme me niistä inhimillisinä ihmisinä eroon kokonaan pääse, mutta vähentäminenkin on hyvä tulos. Sitä kohti.