#Viestintä

Blogi

Ihminen on perin epäluotettava havainnoitsija ja tulkitsija. Näemme asioita ja tulkitsemme näkemämme helposti väärin. Viimeistään muisti tekee tepposet ja tapahtuman kulku muuttuu muistoissa ihan uudeksi. Tämän voi helposti todentaa muistelemalla jonkun kanssa jotain lapsuudestaan muistamaa. Jos sisarukset sattuvat muistamaan saman asian, niin on hyvin mahdollista, että he tekevät sen perin eri tavalla. Sosiaalisen median aikakaudella nämä ihmisen väärät tulkinnat saattavat […]

Nopean viestintäympäristön mahdollisuuksia ja armottomuutta Tästä ei ole kovinkaan kauaa, kun ajantasaista tiedonvälitystä oli lukea eilen lehteen kirjoitettuja juttuja toissapäivänä tapahtuneista asioista. Tarjolla oleva tieto oli nykykatsannossa joko vanhaa tai sitten sen saanti oli sidottu aikaan. Radiouutiset oli internetiä edeltävän ajan ajantasaisin tietoväylä, mutta kuultavissa vain tasatunnein. Nyt mediat kilpailevat siitä, kuka niistä saa nopeimmin uutisen verkkoon ja paperiset lehdet […]

Ihminen on laumaeläin, jonka olemassaolo perustuu pitkälti viestinnälle toisten ihmisten kanssa. Kanssakäyminen on niin keskeinen osa ihmisyyttä, että ihminen on koko olemassaolonsa ajan etsinyt parempia tapoja pitää yhteyttä toisiin ihmisiin enemmän ja tuloksellisemmin. Ensin siitä pyrkimyksestä syntyi kieli ja sen jälkeen sen lukemattomat sovellukset kirjoitustaidosta lennättimeen ja kirjapainotaidosta kännykkään. Viimeisen muutaman kymmenen vuoden aikana olemme siirtyneet ihmisten välisessä viestinnässä tavallaan […]

Chatbots are developing fast, what is the situation at the moment?