#Viestintä

Blogi

Kriisiviestinnässä keskitytään usein vain muille viestimiseen. Kannattaa kuitenkin miettiä, että myös omille viestiminen on äärimmäisen tärkeää. Heiltä kuitenkin asioista kysellään ja myös heille syntyy kriisin myötä kysymyksiä ja epäilyksiä, joihin on pystyttävä vastaamaan.

Nykyiseen mediamaisemaan kuuluvat kiinteänä osana kaikenlaiset kohut. Varsin yleinen kohun muoto on suuttumus, joka syntyy jonkun ihmisen jostain sanomisesta. Taustalla näissäkin on toki isompia asioita ja pinnalla olevien teemojen luomaa alttiutta, mutta ytimessä saattaa kuitenkin olla pahimmillaan yksi käytetty sana. Tulkinta, tai pikemminkin keskustelu tulkinnasta, tuo mukaan yleensä myös uusia ulottuvuuksia. Usein huonosta sanavalinnasta liikkeelle lähteneeseen kohuun tiivistyy ajan suuria, […]

Reklamaation ja negatiivisten kommenttien hoitaminen on taitolaji. Vielä korkeampaa taitoa vaatii hoitaa reklamaatioita julkisesti sosiaalisessa mediassa. Silloin mitataan organisaation kypsyys toimia aikuismaisesti ja pidemmälle tähdäten.

Kriisiviestintä alkaa tilanteesta, jossa jokin on mennyt pieleen. Se voi olla oma syy, se voi olla täysin ulkopuolisen syy tai pulaan voi joutua myös aivan sattumanvaraisesti. Usein myrskyyn silmään joutuneen on hyvin vaikeaa ymmärtää, mistä kaikki johtuu. Kohulle kuitenkin on aina syynsä, vaikka ne syyt omasta mielestä kovin vähäisiltä tuntuisivatkin. Kieltäytymällä ymmärtämästä näitä syitä saattaa kuitenkin itsensä vaaraan pahentaa tilannetta […]

Mediamaiseman muutoksen ylivoimaisesti tärkein ajuri on digitalisaatio. Se on muuttanut elämäntapaamme hyvin lyhyessä ajassa valtavasti ja se muutos on vasta alussa. Pienenä poikana marssin pankkiin pankkikirjan kanssa, johon pankkitoimihenkilö kirjasi käsin panot, otot ja saldon. Samat tiedot hän merkitsi pankin hyllyssä säilytettyyn tilikirjaan. Rahat minä kuljetin jäätelökioskille, josta ne taas tuotiin päivän päätteeksi takaisin pankkiin. Nyt rahakin on osa sitä […]

Ihmislajin perusominaisuus on pyrkiä vaikuttamaan toisiin ihmislajin edustajiin. Olemme laumaeläimiä, mutta yritämme ainakin aika ajoin myös saada lauman toimimaan ja ajattelemaan juuri niin kuin haluamme. Toisilla tämä pyrkimys on luonnostaan suurempi, toisilla pienempi. Onnistuminen vaatii viestintää Kun ihmiset liittyvät organisaatioiksi, muuttuu suhde vaikuttamistoimintaan määrätietoisemmaksi, suorastaan elinehdoksi. Jokaisella organisaatiolla on tavoitteensa ja lähtökohtainen osa niihin pyrkimistä on käyttää informaatiota. Levittämällä omaa […]

Tunne ratkaisee Jokaista meitä ympäröi jatkuvasti valtava määrä viestejä. Jokaisella viestilla yritetään saada huomiota ja tehokkain tapa saada sitä on herättää tunteita. Tunteet puolestaan ovat ennen kaikkea omakohtaisuutta, juuri minulle tässä ajassa ja paikassa merkityksellisiä asioita. Se ei tarkoita sitä, etteikö samoja tunteita tuntisi moni muukin samaan aikaan. Kaamos virittää tietynlaista tunnelmaa, kesä toisenlaista. Organisaation on pystyttävä harkitsemaan minkälaisia tunteita […]

Vilkkaasti vaihtuvat kontekstit määrittelevät viestin vastaanottoa Perin juurin tuttu paikka voi yöllä näyttää uhkaavalta, koska pimeys estää näkemästä ja mielikuvitus rakentaa vähäisistä vihjeistä pelottavia mörköjä. Tulkitsemme ympäristöä pimeyden ja siihen liittyvät pelon kontekstissa. Viestinnässä konteksti on paitsi asiayhteys, jossa jokin tietty asia tapahtuu tai mainitaan, myös se kehys, jossa vastaanottaja tulkitsee viestin. Näitä kehyksiä on monenlaisia viestin välittäneestä välineestä alkaen. […]

Kun elämässä tulee eteen kysymys, oli se sitten autonrenkaista, lapsen sairaudesta tai lounaspaikan valinnasta, menee ihminen hyvin usein Googleen ja etsii itselleen tarpeellista tietoa. Tuote, palvelu tai asia, joka ei tule esiin, ei ole olemassa. Jos et viesti, et ole olemassa. Tai jos tieto olemassaolostasi muuten on, muttet löydy verkosta, olet vähintäänkin epäilyttävä. Itsestään viestiminen on muuttunut organisaatiolle pakolliseksi toimintaedellytykseksi […]

Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun kaupallisen median ansaintalogiikka oli selvä ja kirkas. Ihmiset tilasivat lehtiä ja maksoivat niistä, koska se oli käytännössä ainoa tapa saada tietoa, varsinkin paikallisista asioista. TV-lupamaksu napsahti vuosittain ja tv-lupatarkastajia pelättiin luvattomissa talouksissa. Mainostajille paikalliset mediat olivat ainoa keino tavoittaa paikallisia asiakkaita ja valtakunnallinen mainonta oli sekä hienoa ihan itseisarvoisesti että kallista. Murros alkoi […]