Blogimerkintöjen kirjoittaminen ei aina ole helppoa. Varsinkin tällaisina päivinä, kun yöunet jäivät turhan lyhyiksi ja mielessä pyörii kaikenlaista, niin on vaikeaa keskittyä tekstin tuottamiseen. Kun vielä lounaaksi syöty intialainen närästelee, on tässä tekemistä.
Tunsitko tuota kappaletta lukiessasi hieman kummastusta, ärtymystä tai jopa myötähäpeää? Todennäköisesti kuitenkin jotain negatiivista tunnetta. Se johtui siitä, että tekstissä ei odotusten mukaisesti ollut keskiössä asia, vaan asiasta kertoja. Eikä tuossa edes perusteltu sitä, miksi pölähdin etualalle selittelemään tuotantoprosessin vaikeuksia. Vaikka olisinkin tuosta ponnistanut itse asiaan sujuvasti, niin alku olisi jäänyt riippana vaivamaan lukijaa.
Tällainen itsensä perustelematon esiin nostaminen suoraan tai rivien välissä on hyvin usein tekstien alkujen ongelma. Ryhtyessään työhön ihminen ikäänkuin putsaa ajatuksiaan tekstiin ja määrittelee omaa suhdettaan käsillä olevaan tehtävään tai sisältöön. Tilanne ratkeaa usein parhaiten maalaamalla kyseinen tekstin kohta ja painamalla poistonäppäintä.
Älä vähättele itseäsi
Pahinta laatua itsestä puhumista on, kun puhuja aloittaa vähättelemällä itseään ja tietämystään. Eikä paljoa parempaa ole sekään, jos flunssan tai muun syyn takia kertoo valmistautuneensa huonosti tai olevansa huonossa vireessä. On eräänlainen defenssi pyrkiä alentamaan ihmisten odotuksia, mutta samalla nakertaa tehokkaasti omaa ja viestin uskottavuutta.
Sinällään omista asioista ja tunnoista puhuminen ei ole huono lähestymistapa. Se vain pitää tehdä tietoisesti ja tyylillä. Olennaista silloin on luoda lukijalle samaistumispintaa. Ilman sitä oman minän käyttö jää egotrippailuksi, joka asettuu esteeksi asian ja lukijan väliin. Suomalaisessa kulttuurissa ylipäätään on hyvin hankalaa tuoda toimivasti omaa minää esiin. Meillä vaatimattomuus kaunistaa, eikä tehdä tästä nyt numeroa ja etteivät vaan luulisi, että luulen itsestäni jotain.
Samaistumispintaa pitää löytyä
Mitä vahvemman tunnesiteen viesti luo vastaanottajaan, sitä paremmin se menee perille. Tämä klisee koskee erityisesti “yksityinen on yleistä” -tyyppisiä tilanteita, jossa vastaanottaja on ajatellut olevansa yksin jonkin asian kanssa, mutta ilahtuu ja samaistuu voimakkaasti kirjoittajan tuntoihin ja tilanteeseen.
Itsestä puhuminen on siis lähtökohtaisesti niitä viestinnän kaikkein vaikeimpia taitolajeja yhdessä huumorin kanssa. Toimiessaan se toimii mahtavasti, mutta puolitiehen jäädessään jälki voi olla rumaa. Ja nyt minä lähden vessaan.