Hyviä juttuja
hyviltä tyypeiltä

Pinterestissä on paljon potentiaalia, joka kuitenkin useammalta yrittäjältäkin on jäänyt huomaamatta. Sosiaalisen median alustoja tuntuu jo ennestään olevan yltäkylläisyyteen saakka, miksipä siis pitäisi vielä vaivata päätään yhdellä. Pinterestin on kuitenkin todettu olevan yksi tehokkaimmista alustoista ajamaan liikennettä yritysten sivuille.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen mestaruus sai kansakunnan innostumaan. Koko prosessi altavastaajana kisoihin lähteneen joukkueen kultaan huipentuneesta kasvutarinasta kaappasi mukaansa ihan poikkeuksellisella tavalla. Jotkut organisaatiot onnistuivat viestimään aallonharjalla ja osallistumaan koskettavalla tavalla tähän yhteiseksi koettuun hetkeen.

Demokratiassa puolueet ja ehdokkaat markkinoivat meille vaihtoehtojaan ja ostopäätös tapahtuu äänestäessä. Tällä kertaa sukellamme hetkeksi politiikan markkinoinnin maailmaan ja tutkailemme eduskuntavaalien tulosta ja vähän uumoilemme tuleviakin.

Blogisarjamme Viestinnän virheiden viimeinen osa käsittelee sitä, kuinka hankalaa on viestiä itselle liian tutuista aiheista. Perin inhimillinen viestinnän virhe on olettaa liikaa muiden tietämisestä.

Kun ihminen hakee vaihtoehtoja, käyttää hän siihen hakukonetta. Suomessa se on lähes aina Google, mutta venäläiset käyttävät tilastojen mukaan mieluiten Yandexin verkkohakupalveluita. Mutta kummallekin hakukoneelle on yhteistä se, että jos haluaa tavoittaa venäläisen kuluttajan, on mentävä pintaa syvemmälle ja tutkittava eri termien merkitystä ja vaikuttavuutta.

Kirjasinten suunnittelu on työlästä mutta hauskaa puuhaa. Tänään julkaistu Tovari Sans on omintakeinen, täysin käsintehty kirjasin vapaaseen käyttöön. Suunnittelu itsessään oli erinomainen oppikokemus, ja tässä blogitekstissä pyrin avaamaan prosessia hieman.

What started as a joke, is part of the folklore of one of the most revolutionary tools mankind has ever created.

Se kaikkein mielenkiintoisin ihminen on aina minä itse ja muut tulevat kaukaa perästä. Viestinnässä tämä lähtökohta on merkittävä sekä uhkana että mahdollisuutena.

Kannan ottaminen ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristöasioihin on nyt muotia, ja todennäköisesti jokaisen yrityksen tulee niin tehdä lähitulevaisuudessa. Tässä kuitenkin piilee myös viherpesun riski. Varmasti lyhytjänteistä huomiota saa yksittäisillä kampanjoilla, mutta kääntyykö se aidosti pitkäkestoiseksi voitoksi?

Nyt viimeistään on aika alkaa pohtia: kuuluvatko elektronisen urheilun seuraajat oman yrityksesi kohderyhmään? Parempaa tapaa saavuttaa nuoria saattaa olla hankala löytää.